HÄIRIÖTEKIJÄT
Työn häiriötekijät estävät työn sujuvaa tekemistä. Ne ovat työn tekemisen edellytyksiin vaikuttavia asioita, jotka heikentävät työtulosta, aiheuttavat tyytymättömyyttä ja voivat pitkittyessään muuttua myös henkilöristiriidoiksi. Usein kyse on melko helposti järjesteltävistä asioista, joiden kohdalla tunnistaminen ja asiaan puuttuminen on keskeistä. Melko vähällä vaivalla työn tekeminen on mahdolista saada sujuvaksi ja ehkäistään monia ongelmia.
KRIISIT
Työyhteisö voi kriisiytyä eri tasoisesti. Lievempää kriisiytymistä koetaan usein muutoksiin liittyen. Myös henkilöstön väliset jännitteet voivat kriisiyttää työyhteisöä. Jännitteiden lähtökohta voivat olla työn häiriötekijät.
Vaikeimpina kriiseinä koetaan yleensä väkivallan uhkan, kuolemantapausten tai onnettomuuden aiheuttamat tilanteet. Kriisitilanteiden jälkeen voimavarat sitoutuvat kriisin nostattamiin ajatuksiin ja tunteisiin ja työn tekeminen muuttuu tehottomaksi tai estyy jopa kokonaan tilapäisesti.
Vaikeiden tilanteiden purkaminen on tärkeää sekä inhimillisen kokemuksen että työn sujuvuuden kannalta. Tärkeää on, että työyhteisö voi käydä läpi vaikean tilanteen herättämiä ajatuksia ja tunteita. Sen myötä on mahdollista löytää uusi orientaatio arkeen ja voimavarat vapautuvat takaisin työn tekemiseen.
Sujuuko teillä työ vai kiusaako työyhteisöä häiriötekijät?
Onko työyhteisönne kriisiytynyt?
Onko jokin äkillinen vakava asia kohdannut työntekijöitänne?
OTA YHTEYTTÄ - MIETITÄÄN YHDESSÄ MILLAISIN TOIMIN TYÖN TEKEMINEN SAADAAN SUJUVAKSI!