UUPUMUS, AHDISTUS, MASENNUS

 

Tämän päivän elämä on haastavaa. Työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen voivat tuoda elämään paineita. Ihmissuhteet ovat paitsi rikastuttava, myös varsin haastava asia monelle. Erilaiset tulevaisuuden kysymykset ja yleinen turvattomuus kuormittavat. Myös kipu ja sairaudet tuovat ahdistusta elämään.

 

Uupumus voi hiipiä elämään ärtyneisyyden, univaikeuksien, seksuaalisten vaikeuksien, lisääntyneen alkoholin käytön tai muisti- ja keskittymisvaikeuksien muodoissa. Uupumuksen ja normaalin arkiväsymyksen raja on häilyvä. Uupumiselle altistuvat usein tunnolliset henkilöt, jotka antavat itsestään enemmän kuin heillä oikeastaan olisi varaa ja heikosti tunnistavat ja/tai puolustavat sitä, mitä tarvisivat itse. Uupumiselle altistavat myös kohtuuton työmäärä tai Työn psykososiaaliset kuormitustekijät. Uupumus on tärkeää tunnistaa ja sitä voidaan hoitaa. Hoitamaton uupumus voi johtaa ahdistus- tai masennusoireiluun. 

 

Ahdistuneisuus on kehon ja mielen signaali, joka kertoo, että asiat eivät ole kunnossa. Ahdistus voi olla hetkittäistä ohimenevää epämukavaa oloa, mutta pahimmillaan se on arkea voimakkaasti kapeuttavaa pahoinvointia. Moni häpeää ahdistusoireitaan ja niistä puhuminen voi tuntua nololta. Ahdistuneisuus voi näyttäytyä myös hallitsemattomana ns. tunnesyömisenä (kts. MIELENTERVEYS JA RAVINTO). Asiantuntijan kanssa omaa ahdistusta voi tarkastella luottamuksella, jolloin voi oppia ymmärtämään oireitaan ja löytää uusia selviytymiskeinoja niiden kanssa. 

 

Masennus on normaali reaktio menetyksiin. Se voi olla ohi menevä tunnetila, mutta jos elämä tuntuu useita viikkoja raskaalta, asioiden tekeminen on pääasiassa ponnistelun ja ryhtymisen takana, univaikeudet - erityisesti aamuyön heräily - ja mielihyvän puuttuminen elämässä vaivaavat, saatat kärsiä masennuksesta. Kuoleman toiveet kertovat masentuneisuudesta ja itsetuhoiset ajatukset ovat pyrkimys päästä pois vaikeasta tilanteesta. Silloin on tärkeää hakeutua avun piiriin, sillä AINA on olemassa muita vaihtoehtoja, joita yksin on vaikea nähdä. Uupumus, ahdistus ja masennus ovat varsin yleisiä tämän päivän vaativassa elämässä. Jos koet näitä, niin älä jää yksin, etsitään yhdessä tietä eteenpäin!   

 

Suomalaisuuteen kuuluu voimakas yksin selviämisen vaatimus sekä taipumus sivuuttaa tunteet ja kyvyttömyys puhua niistä. Tunteiden salliminen ja niiden kuuleminen ovat kuitenkin askel hyvinvoinnin suuntaan. Olivatpa tunteesi mitä tahansa, anna niiden kertoa sinulle, mitä sinulle oikeasti kuuluu ja kuinka voit.

Jos pelkäät, mieti, mitä pelkäät ja olisiko sinun syytä suojata itseäsi.

Jos olet vihainen, mieti, miksi olet vihainen ja mitä tuolle suuttumuksen syylle voisi tehdä.

Jos olet surullinen, anna itsellesi lupa surra. Anna surevan sisälläsi olla kuin pieni lapsi, joka kaipaa lohdutusta, helli ja vaali sitä. Ja vähitellen huomaat, että suru menettää otettaan.

 

SALLIMALLA ITSELLESI ERILAISIA TUNTEMUKSIA OLET OTTANUT ASKELEEN KOHTI PAREMPAA VOINTIA!! 

 

Hyödyllisiä linkkejä: mielenterveystalo.fioivamieli.fi

Powered by Aava 3